sunnuntai 24. toukokuuta 2015

24.5.2015

EUROVISION SONG CONTEST 2015- elämykseni on enää kotiinpaluuta ja siellä normiarkeen palautumista vailla. Siihen, jossa nyt ja lopullisesti aiottu reissuni paikan päälle on toteutunut, enkä enää kanna Malmön pettymuksen muistoa sellaisena iskuna kuin mitä pitkään olen tehnyt. Tästä starttaa puhdistetun pöydän viisuiluni. Jos vaikka niin kävisi, etten enää Euroviisuihin aiemman hingulla paikan päälle pyri, se ei olisi merkki mistään muuta kuin siitä, miten tosissaan Wien toi viisuiluuni 'rauhan'. Tiedä sitten vielä nyt, mitä käytänňössä tarkoittaa, mutta enää Euroviisut ei tunnu niin paikan päälle kutsuvalta kuin tähän asti. Viisuilu on tuonut elämyksekseni, näiden vuosikymmenien varrella, niin monen monta epsodia, että nyt on sellainen saaneen fiilis, jossa ei koe enempään kaipuuta. Eurovision Song Contest on elämässäni millaisesti sitten onkaan, lopun ikääni, vaikken enää aiemmanlailla paikan päälle hingukaan.

Minut tunteva ja tämän blogin 'flashback'-tunnisteisten postauksien perusteella ei liene yllätys, etten tiedä miten suhtautua siihen, että olin paikan päällä kokemassa, kun Ruotsi voitti Euroviisut. Tämä on jotain niin elämää suurempaa elämystä, että ei ihan hetkessä sulaudu käsiteltäväksi ainekseksi.

Ruotsi on ja tulee aina olemaan viisuinen isänmaani, vaikken aina edustusbiisiään diggaisikaan. Månsin biisi ei ollut suurimpia voittajasuosikkejani, mutta silti olihan se makeeta olla läsnä ja jakaa tapahtunut kanssaan. Måns oli minulle artistina suosikkisempi kuin biisinsä. Näin on hyvä. Tähän on hyvää parempi fiilis todeta, että kotiinvieväinen lentokenttä kutsuu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.