lauantai 17. tammikuuta 2015

Eurovision # flashback ~ Ne partez pas sans moi ♪ CELINE DION, 1988

En tiedä voikokaan, minun ikäluokasssani, flashbackailla Euroviisu-maailmaa ilman, että ottaa tämän tapauksen puheeksi. Olen sukupolvea, joka näki tapahtuman eli Euroviisut 1988 telkkaristaan ja tietää, mistä kansainvälinen uransa tosiasiassa alkoi, vaikkakin artistin varsinainen maailmanlaajuinen läpimurto tapahtui muutama vuosi myöhemmin. Postauksen aiheenani siis viisuvoittaja Celine Dion.
Sittemmin Celine on noussut suursuosikkibiiseineen yhdeksi merkityksellisimmäksi artistikseni, mutta tuolloin vuonna 1988 hän oli joku whatever. Elin aikaa, jolloin elämässä oli sellaista elämysmelskettä, että Euroviisujen merkityksellisyys arkisessa elämässäni jäi väistämättä jalkoihin. Muistan seuranneeni ohjelmaa, mutta en enää nauhoitellut biisejä VHS:lläni. Kuvaavaa on, että vuoden 1989 Euroviisu-lähetystä en katsonut ollenkaan. Olimme viisulähetyksen aikana perheeni kanssa ulkomailla ja muistan, etten edes kysellyt, olisiko jossain telkkaria, jotta voisin seurata illan Euroviisu-lähetystä.
Celineen palatakseni, on ja on todennäköisestikin jäävä ainoaksi artistiksi, jonka keikkalipusta olen maksanut 200€. Visaa vinguttaen sitä mahdollistuu vaikka ja mitä, mutta enpä usko toistamiseen yhden illan yksittäisestä keikkapaikasta tuollaista taksaa maksavani.
Celinen 1. rivin katsomopaikkaisesta Helsingin keikasta on erityisempi muisto se, että osun sekunneiksi, mutta kuitenkin valokiilaan keikalta videoidussa esityksessä. Minun yhteen lyövät kädet vilahtavat kuvaruudun oikeassa alakulmassa alkaen "1:41", kädessäni roikkuvan kameran heijastuen valokiilassa.
 
Siinäpä minä, Euroviisuvoittaja Celinen seurassa. Sekunneista se on viisuihmisen nostalgia tehty!
... just joo... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.