tiistai 27. tammikuuta 2015

ESC 2015 - 1. semifinaali ~> Makedonia

Makedoniaa edustaa artisti nimeltään Daniel Kajmakoski, kappaleella "Lisja Esenski". Tätä kirjoittaessani 7 maata on valinnut edustajansa ja niiden joukosta tämä on kirkkaasti ainoa tykästyttänyt. Tästä syystä, kyllä ja tosissaan harmittaa se, että Makedonia kisaa 1. semifinaalissa, koska jos se ei tule semistään valituksi lauantain viisufinaaliin, en pääse "LIVE-seuraansa" areenalla. 1. semistä jatkosta jääneet kotiutuvat niihin aikoihin, kun itse matkustan paikan päälle.

Suomi kisaa Makedonian kanssa samassa semifinaalissa, mutta ensisijaisesti ja eniten toivon Makedonian jatkoon pääsyä. Suomen kohtalolla ei ole minulle mainitsemisen arvoista merkitystä. Makedonian tyrkky tykästyttää enemmän kuin kaikki Suomen tyrkyt yhteensä.

                                        EUROVISION SONG CONTEST 2015 ~ Makedonia 

~~ Makedonia flashback > Hetken aikaa piti tosissaan miettiä mistä syystä minulla ei ole Oslon valokuvamuistoissani Makedoniaa. Toisaalta syystänsä ja juuri nimenomaan, en muista, että Makedonia olisi yleensäkään edes Oslon areenalla esiintynyt.

   
Esiintyihän se, Oslon viisujen ensimmäisessä semissä; siinä, josta poistuin kesken kaiken. Äkillisesti ilmenneestä akkreisesta takaiskusta johtuen, poistuin ja matkasin kohti majoituskohdettani pari kolme esitystä Suomen jälkeen. Kaikkiaansa siis, en nähnyt LIVEnä Oslon ensimmäisestä semistä varmaan kymmentäkään esitystä. Makedonia esiintyessä, en ollut enää Telenor areenalla ja kun maa ei päässyt jatkoon, en nähnyt sitä Oslon viisulavalla myöhemminkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.